Hirvieläimet, koirat ja liikenne

Hirvijahti seuruejahtina alkaa lauantaina 13.10 aamulla. Suunnitellut jahdit ovat joulukuun alkuun asti lauantaisin ja sunnuntaisin. Jahdissa meillä on samanaikaisesti useita hirvikoiria etsimässä hirviä, pysäyttämässä hirviä ja usein hirvet, valkohäntäpeurat ja kauriit alkavat myös liikkua koirat huomattuaan. Hirvet ja peurat siirtyvät kahdessakymmenessä minuutissa Pyhäntaalta esimerkiksi Vesivehmaan lentokentälle tai Heinolan suuntaan ylittäen mahdollisimman nopeasti leveämmät tiet. Eläinten ylityskäytös on nurinkurinen, mitä nopeammin autot ajavat tiellä sitä arvaamattomammin eläimet rynnivät myös tielle. Koirat voivat seurata heti hirven tuntumassa tai tuoreella hajulla puoli tuntia hirven perässä säilyttäen kuitenkin kiivaan saalistusvietin vaikka hirvi ei ole näköyhteydessä. Hirvikoirat eivät jää katselemaan liikennettä eikä varsinkaan hirvet jahdin aikana.

Sillä alueella jolla metsästämme käytämme Pyhäntaantiellä nro 140 liikennemerkkejä varoitamaan tielle juoksevista hirvistä ja koirista. Merkit viedään samaan aikaan kuin koirat ja miehet menee metsään ja ne otetaan heti pois kun tulemme metsästä pois. Merkkejä emme pidä hetkeäkään tarpeettomasti esillä. Tuon HIRVENMETSÄSTYS-merkin kun tielläliikkujana näet, niin riski siitä että tietä rynniin yli hirvi tai valkohäntäpeura on todella korkea. Meillä on käytössä koirien pannoissa GPS-paikantimet ja näemme heidän liikkeistä miten he toimivan hirvien kanssa. Jos havaitsemme korkean vaaran, että eläimet rynnivät teiden yli, niin pyrimme myös miesvoimin etukäteen tulemaan varoittamaan autoilijoita. Silloin kun oranssipukuinen metsästäjä viittoilee autoilijoille hidastamaan nopeutta, niin silloin todella kannattaa hidastaa oikein kunnolla nopeutta, koska tiedämme eläinten ylityksen tulevan minä hetkenä hyvänsä. Aina emme ennätä ennen eläimiä, joten varovaisuus kannattaa pitää yllä lauantaisin ja sunnuntaisin.

Suurimmat riskit eläinkolareille hirvijahdin aikana ovat Pyhäntaantie 140 aina Takkulan golfkentältä lähtien Vierumäelle asti jossa on 80 km/h nopeusrajoitus. Samoin Urajärventie 313 Vierumäeltä Vesivehmaalle. Hirvet myös muunkin kuin hirvijahdin takia liikkuvat paljon syksyn hämärissä.

Pyydämme teiltä erityistä malttia ja tarkkaavaisuutta jahtipäivinä lähialueen liikenteessä!

Heikki AlénHeikki Alén
Olen Pyhäntaan Erämiesten puheenjohtaja. Kirjoitan kuulumisia 1...3 kk välein.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

WordPress spam blocked by CleanTalk.
X
X