Yllä olevan Metsälehden videon voit katsoa Yuotubesta tästä linkistä.
Riista-sivustoa päivitetään 1…2 kertaa vuodessa. Viimeinen päivitys on tehty 5.5.2022. Riista-sivustolla kerrotaan riistakannan tilasta ja riistanhoidosta.
Riistanhoitosuunnitelman pääkohdat
2022-2023
Lahtökohta riistanhoitosuunnitelmaan
Riistataloussuunnittelua tehdään lyhyelle- ja pitkälle aikavälille tavoitteena kestävä riistakanta jota voidaan metsästää kuitenkin niin, että maa- ja metsätalousvahinkoja voidaan välttää mahdollisuuksien mukaan. Metästysseura käsittelee vuosittain vuosikokouksessaan yksityiskohtaisen riistanhoitosuunnitelman.
Riistakantojen verotussuunnittelussa noudatetaan vuosittaista Suomen riistakeskuksen tavoitteita ja vaatimuksia. Näillä on vaikutusta pyyntiluvanvaraisten riistaeläinten pyyntilupien määrään. Suomen riistakeskuksen valtakunnallisella tasolla verotuksen suunnittelu tukee kestävästi metsästettävien luvanvaraisten riistaeläinkantojen ylläpitämistä tai palauttamista sekä luvanvaraisten riistaeläinkantojen aiheuttamien vahinkojen pitämistä mahdollisimman alhaisena viranomaisten määrittelemällä yhteyskunnan hyväksymällä tasolla. Suomen riistakeskus tekee yhteistyötä Metsäkeskuksen kanssa. Maanomistajat voivat hakea riistaeläinten aiheuttamista vahingoista korvausta Metsäkeskukselta, mutta on tärkeätä ilmoittaa vahingoista myös metsästysseuralle. Otamme huomioon riistavahingot ja riistavahinkoriskin riistahoitosuunnitelman laadinnassa ja sen toteutuksessa.
Metsästyslain 20 § mukaan metsästystä on harjoitettava kestävän käytön periaatteiden mukaisesti ja siten, että riistakannat eivät vaarannu, luontoa ei tarpeettomasti vahingoiteta, riistakantoja ei vaaranneta eikä eläimille tuoteta tarpeetonta kärsimystä.
Riistakantojen verotuksen onnistumisen edellytyksenä on, että riistakannoista sekä niiden aiheuttamista ongelmista ja vahingoista saadaan ajantasaista ja luotettavaa tietoa ja näitä tietoja voidaan käyttää riistanhoitosuunnittelussa.
Toiminta-alueella on tarkoitus ylläpitää talviruokintapaikkoja 6-8 paikkaa, riistapeltoja 6 peltoa ja mineraalipitoisia nuolukiviä 6-7 paikassa. Vesilinnuille ruokinta on ollut vähäistä ja sopivia kosteikkoalueista ollaan kiinnostuneita vesilintujen ruokinnan lisäämiseksi.
Hirvi
Isoimmista riistaeläimistä Suomen luonnonvarakeskus ylläpitää laajaa tietorekisteriä sivulla https://luonnonvaratieto.luke.fi/kartat?panel=hirvi-ja-sorkkaelaimet. Kartan tiedot perustuvat metsästäjien tekemiin lakisääteisiin ilmoituksiin. Pyhäntaan Erämiesten metsästysalue kuuluu Etelä-Häme 3 hirvitalousalueeseen [EH3], joka ulottuu Pyhäntaalta Padasjoelle ja Hauholle. Rekisteri perustuu pääosin metsästäjien tekemiin havaintoihin ja niiden kirjaamiseen Oma Riista – seurantajärjestelmään.
Pyhäntaalle aiemmin merkityksellisin hirvitehentymä on ollut Kausa-Rutalahti alue, jonka kanta on laskenut parina viimevuonna merkittävästi. Tämä on myös vaikuttanut Pyhäntaan hirvikannan merkittävään laskuun. Lahti-Heinola-moottoritien itäpuolelle on muodostunut hirvitehentymä, josta vain joitain hirviä kulkee moottoritien alikulkujen ja riistasillan kautta Pyhäntaalle.
Luonnonvarakeskus ja Riistakeskus ovat määritelleet hirvikannan tavoitteeksi metsästyskauden jälkeen 2,5-3,0 hirveä/1000 ha. Lahden seudun riistanhoitoyhdistyksen EH3 alueelle jääväksi kannaksi arvioitiin vain 1,4 hirveä/1000 ha, joka on todella alhainen kanta. Pyhäntaalla on jätetty harkinnan mukaisesti lupia käyttämättä viime vuosina ja Riistakeskus myös puolitti lupamäärän kaudelle 2021-2022, eikä lupamäärän odoteta myöskään kasvavan lähivuosina.
Hirvikolareita ei ole ollut alueella viimevuosina.
Valkohäntäpeura
Valkohäntäpeurakanta on vaihdellut 2015-2021 vuosien välillä. Naapurialueisiin verrattuna kanta Pyhäntaan Erämiesten alueella on alhaisempi. Riistakeskus on asettanut jäävän kannan tavoitteeksi 7…11 peuraa/1000 ha. Kanta ei ole Pyhäntaan erämiesten alueella tällä tasolla, joten metsästystä toteutetaan vielä kohtuudella. Kanta on laskenut kolmen viime vuoden aikana joka vuosi. Toisaalta kannan kasvu on erityistarkkailussa, ettei kanta pääse yli Riistakeskuksen asettaman ylärajan. Varsinais-Suomessa on moninkertainen kanta, eikä ole tarkoituksenmukaista päästää kantaa kasvamaan sille tasolle. Kantaa voi seurata LUKE kartasta https://luonnonvaratieto.luke.fi/kartat?panel=hirvi-ja-sorkkaelaimet . Kartan tiedot perustuvat metsästäjien tekemiin lakisääteisiin ilmoituksiin.
Talviaikaan kantaa ruokitaan kauralla ruokinta-automaateista, sokerijuurikkailla ja porkkanoilla. Kasvanut ilveskanta on verottanut valkohäntäpeurakantaa, erityisesti vasatuotanto ollut pari viime vuotta matala. Peurakolareita ei ollut vuonna 2021 Pyhäntaan alueella.
Valkohäntäpeuraa metsästetään pääosin kyttäämällä ruokintapaikoilta ja jonkin verran kaurisajojahdin aikana. Kyttäämällä toeutettu metsästys mahdollistaa paremmin valikoivan verotuksen.
Metsäkauris
Metsäkauriskanta on läntisiin naapurialueisiin nähden merkittävästi pienempi. Metsäkauriskanta on vaihdellut viime vuosina. Kantaa on verottanut korkea ilveskanta. Metsäkaurista ruokitaan samoilta ruokintapaikoilta kuin valkohäntäpeuraakin. Metsäkaurista metsästetään valikoivana metsästyksenä kyttäämällä sekä ajojahtina passiketjuista.
Villisika
Villisikahavaintoja on ohi kulkeneesta villisiasta. Pysyvää kantaa ei alueella ole. Pysyvämpää villisikantaa on toiminta-alueen ulkopuolella 6-tien eteläpuolella, Orimattilan alueella ja siitä itäänpäin. Villisika kantaa voi seurata LUKEn kartasta https://luonnonvaratieto.luke.fi/kartat?panel=hirvi-ja-sorkkaelaimet . Kartan tiedot perustuvat metsästäjien tekemiin lakisääteisiin ilmoituksiin.
Majava
Majaville mahdollisia pesimispaikkoja on vähän. Majavaa ei ole viimevuonna havaittu. Majavien kantaa voi seurata LUKEn kartasta https://luonnonvaratieto.luke.fi/kartat?panel=pienriista
Jänikset
Jäniskanta on runsas. Jänistä metsästetään. Alueella on sekä metsäjänistä että rusakkoa. Alueen jäniksissä on havaittu ihmisiin jäniksen käsittelyn yhteydessä tarttuvaa jänisruttoa vuonna 2018. Tämän jälkeen ei ole havaittu ruttoa.
Sepelkyyhky
Sepelkyyhkykanta kasvoi vuoden 2021 lämpimän kesän seurauksena usean muninnan onnistuttua. Kanta oli myös aiempina vuosina vahva. Sepelkyyhkyä metsästetään vähän. Kantavaihteluita on ja kannan kasvaessa myös maataloustuhot voivat kasvaa ja näin ollen metsästystä lisätään.
Vesilinnut
Suuria määriä riistavesilintupesintää ei ole alueella ja kanta on jatkanut pienemistä parina viime vuonna merkittävästi laajemmallakin alueella. Vesilintuja on edellisinä vuosina verottaneet merkittävästi pienpetoeläimet, kuten kettu ja supikoira. Joutsenet ovat runsastuneet alueella ja joutsenet vievät voimakkaasti elintilaa sorsilta. Vesilintujen elinympäristölle parantavat kosteikot olisi tervetulleita. Vesilintuja ruokitaan ja metsästys on vähäistä.
Kanalinnut
Metsäkanalintuja, metsoa, teertä ja pyytä on kohtuullisesti alueella. Vuonna 2021 kanta pysyi samana. Kanalintuja metsästetään alueella, mutta metsästys on ollut vähäistä. Metsätaloussuunnittelussa pyydetään ottamaan huomioon metsäkanalinnuille oleellinen metsän monimuotisuus, toisaalta tiheikköisyys ja toisaalta avoimuus soidinreviireillä sekä sopiva määrä sekapuustoisuutta. Metson soidinalueiden selvittämisessä voimme olla apuna ennen suoritettavia metsätöitä.
Peltokanalinnuista fasaania on vähän.
Pienpedot, kettu, mäyrä, näätä ja supikoira
Pienpetojen määrä on korkea ja ne verottavat maassa pesivien kanalintujen ja vesilintujen poikasmäärää merkittävästi. Pienpetoja metsästetään hirven metsästyksen yhteydessä, loukuilla, kyttäämällä, houkuttelemalla ja luolapyyntinä. Kapisia eläimiä on kannassa jonkin verran.
Suurpedot, ilves, karhu, susi ja ahma
Alueen ilveshavaintojen määrä on korkea ja edelleen kasvussa. Naapuriseurojen alueella on havaittu myös korkeita ilveskantoja ja useita pentueita. Ilvestä metsästetään luvan varaisesti. Lupamäärä oli kaudelle 2021-2022 yhteensä 5 lupaa koko Lahden seurdun alueella, kuten edellisenä kautena. Alue käsittää noin 100,000 ha. Yölliset vaellusreiti kulkevat lähellä pihoja ja välillä vierailevat pihoissa. Joitain lemmikkikissoja ilvekset ovat alueelta tapaaneet.
Ilves on verottanut alueen peura- ja kauriskantaa. Läpikulkenut karhu havainto on ollut vuonna 2020 ja 2021. Naapurialueilla on ollut yksittäisen suden läpikulkuhavaintoja. Vahvistettuja ahma havaintoja ei ole. Suurpetojen kantaa voi seurata LUKEn kartasta https://luonnonvaratieto.luke.fi/kartat?panel=suurpedot . Kanta perustuu pääosin metsästäjistä nimettyjen suurpetoyhdishenkilöiden LUKE:lle tekemiin ilmoituksiin, jotka painottuvat lumijälkiin ja riistakamerakuviin sekä lähialueen asukkaiden antamiin ilmoituksiin metsästysseuralle. LUKEn kartta on rajallisen ajan näkyvissä, joten tiheydet korostuu lumiajalle.
Metsästäjät apuna tuholaistorjunnassa
Maanomistajan toimesta haettuihin tuholaisten torjuntalupiin kuten esimerkiksi räkättirastaan, sepelkyyhkyn, naakan ja variksen tuholaispyyntiin voi pyytää apua metsästysseuralta.
Riistametsänhoitoa metsäkanalintujen elinolojen ylläpitoon
Voit tutustua Riistakeskuskuksen riistametsänhoitoon Riistametsä – Raivaus – vältä liiallista siistimistä – Riistainfo linkistä.
Alla toinen video riistametsänhoidosta Metsäkeskuksen ja Suomen riistakeskuksen tuottamalla videolla
